Seikkailu kaupungintalolla ja virallisen osoitteen saaminen Ikametin hakuun

Kun ensikertaa haimme ikamettia, kuljimme kuin pässit narussa ja teimme mitä käskettiin, ymmärtämättä yhtään siitä mitä ja miksi teimme ko. asiat. Kaikki eri vaiheet tuntuivat vain käsittämättömän monimutkaisilta. Niinpä virallisen osoitteen rekisteröinti maahanmuuttovirastoon jäi tekemättä. Hätäpäissäni olin ottanut kopioita vain omasta virallisesta osoitedokumentistani ja Erkin, puolisoni, dokumentista ei jäänyt kopiota. Niinpä nyt, hänen jatkoikametin haun yhteydessä, havaittiin tämä virallisen osoitteen rekisteröimättömyys. Erkin virallisesta osoitteesta ei siis ollut kopiota ja se piti hakea uudestaan, koska e-devletistä rekisteröimätöntä osoitetta ei löydy.

Oli perjantaipäivä 8.2.2024. Suuntasimme reippaasti linja-autolla kohti Alanyan kaupungintaloa. Erkki ei edes muistanut, että oli kaksi vuotta sitten käynyt moisessa paikassa.

Pääsimme virkailijan juttusille heti ja homma hoitui tehokkaasti. Saimme häneltä kuitin ja ohjeen mennä 1. kerrokseen ja siellä vasempaan, jonka jälkeen palaisimme hänen luokseen.

Lähdimme kiltisti kipittämään portaita alas ja pyydettyyn toimistoon (toimistojen nimet, joihin vielä pitäisi mennä oli nimetty saamassamme kaavakkeessa). Tosin kun 1. kerroksessa aloimme etsiä toimistoa, ystävällinen herrasmies viittoili meidät mukaansa kerrosta alemmas ja otti puolestamme jopa vuoronumerolapunkin meille. Kyseessä oli siis oikeasti pohjakerros, ei ensimmäinen kerros!

Numerolappu ja lähes suoraan virkailijalle. Hän otti vastaan kaavakkeemme ja näpytteli konettaan jonkin aikaa ja antoi pikkulapun, jossa oli numerosarja ja 1750,00 TL. Ohjasi menemään kassalle, saman toimiston toiselle sivulle ja palaamaan hänen luokseen maksun jälkeen.

Vain yksi kassa palveli ja siinä oli kaksi asiakasta ennen meitä. Kaikilla kassaluukuilla oli maksupäätteet, joten ehkä mahdollisesti olisi voinut maksaa myös kortilla… Meillä oli se ennakkotieto, että verotoimistossa voisi maksaa jo kortilla, mutta kaupungintalolla ei. Eilen ei kuitenkaan korttimaksu onnistunut verotoimistossa, joten nämäkin härpäkkeet saattoivat olla vain koristeita…

Meidän vuoromme tuli, ja niin kuin aina rahoistaan pääsee nopeasti. Palasimme edellisen virkailijan luo, hän otti vastaan kassaluukulta saamamme maksutositteen ja kiikutti sen ilmiselvälle päällikölle. Päällikkö istui riskinä ja terveen näköisenä toimiston perällä suuren työpöytänsä takana hyvin tärkeän näköisenä. Pomomies pamautti leiman paperiin.

Saimme taas ohjeet. Menkää samassa (pohjakerroksessa) vasempaan ja toisen kerran vasempaan. Teimme työtä käskettyä ja sattumalta sen toimiston ovella oli mies päättämässä keskusteluaan ilmeisesti kollegansa kanssa ja hän otti heti paperimme vastaan. Ohjeena, tämä on valmis. Palatkaa kolmanteen kerrokseen.

Palasimme kolmanteen kerrokseen ja meidän virkailijallamme oli nyt yhdet asiakkaat, joten odottelimme hiukan. Sitten hän tulosti meille kaksi kappaletta virallisia osoitteita Erkille.

Onnistumisen riemua tuntien lähdimme kohti maahanmuuttovirastoa ja viimeinkin rekisteröimään virallista osoitetta kummallekin. Taas, ei ketään muuta! Hämmentävää, aiemmat kokemukset muistuttivat lähinnä keskellä suuren mullilauman puristuksessa olemista. No, info tiskillä nuorimies asiamme kuuluaan, antoi vuoronumeron ja ohjasi huoneeseen numero 1. Siellä kävelimme suoraan naisvirkailijan pöydän ääreen ja annoimme hänelle kaikki mahdolliset tarvittavat dokumentit, jotka olin jo varannut käyntiä varten muovitaskuun…. ja tässä vaiheessa turkkilaista virastoasiointia kuuluu käydä kotona.

Kaikki oli hyvin ja ne paperit, mitä minä tiesin oli asianmukaisesti esillä valokuvien kanssa, mutta tämä rouva halusi nähdä vesi- tai sähkölaskun. Voi närhen munat! Minä keräilin paperit kasaan ja varmistin häneltä, oliko kaikki muu tarvittava tässä. Juu, oli.

Sitten lähdimme ulos ja minä rauhoittelemaan Erkkiä. Ehdimme kyllä käydä Cikcillissä vielä ennen ruokatuntia, kun vaan pistämme toimeksi. Vettäkin alkoi sataa – onneksi vain ripsimällä. Pikana linja-autoon, kotiin ja edellispäivänä tullut sähkölasku löytyi vielä talon aulan lokerikosta, sateenvarjot mukaan ja nippu muitakin vanhoja laskuja… varmuuden vuoksi. Juoksujalkaa linja-autolle ja takaisin maahanmuuttovirastoon.

Infossa, ”room number 1, again”, poikaa hymyilytti ja numerolappu tuli ilman lisäkysymyksiä. Nuori rouva tiskin takana nauroi ja kävi reippaasti hommiin, paperit saatuaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin… toistaiseksi.

Lähdimme aamulla kotoa klo 9:15 ja homma oli valmis klo 11:45. Takana kaksi virastoa, lukematon määrä asiakaspalvelu kontakteja, kaikkialla kohteliasta ja ystävällistä palvelua ja lopputuloksena oman, kaksi ja puolivuotta sitten ostetun, asunnon virallisen osoitteen rekisteröinti. Aika onnistunut aamupäivä. Kaiken näköisten matkan varrella sattuneiden sattumusten vuoksi tämä tekemätön asia tuli esiin vasta nyt.

Virallisen osoitteen hakuun tarvittiin:

- Tapujäljennös

- Passi / Ikamet

Virallisen osoitteen rekisteröintiin tarvittiin:

- Virallinen osoite (henkilökohtainen)

- Tapu

- Passi / Ikamet

- Vesi- tai sähkölasku (viimeisin)

- (kun minulla ei ollut ikametista kuin paperituloste, pyydettiin näyttämään valokuva, joka on ikametissa)

Jatkoikametin haku (11.2.2024):

- Dosya (vaaleanpunainen pahvikansio)

- Hakulomakkeet

- 2 valokuvaa

- avioliittotodistus apostillella, kopio (alkuperäinen mukaan, mikäli halutaan tarkastaa)

- notaarin vahvistama virallinen avioliittotodistuksen käännös, kopio (alkuperäinen mukaan, mikäli halutaan tarkistaa)

- tapusta kopio

- osoitetiedot e-devletistä

- sähkö- tai vesilaskusta kopio

Aina kun asioimme virastoissa ja pankissa on meillä mukana sekä passi, että ikamet ja kaikesta myös alkuperäiset kappaleen… ihan vaan varmuuden vuoksi.

Ja tästäkin huolimatta, välillä käydään kotona…

HUOM! Pankissa esim. tilin muutoksiin tai tunnistautumiseen liittyvissä asioissa on tuo sähkö- tai vesilasku oltava mukana. Kysytään usein.